lauantai 31. elokuuta 2013

Voihan lentsu!

Jos ei ruotorasite riitä, niin voi toki kylkiäiseksi hankkia mojovan lentsun kaikilla lisukkeilla!
Rupeaa ahdistamaan jo pikkuhiljaa tämä kotona makaaminen, mutta toisaalta on ollut aikaa suunnitella ja haaveilla kaikkea uutta pientä ja vähän suurempaakin sisustusideaa syksyn ja elämän piristykseksi. Jahka tästä toivun, pistän hihat heilumaan ja pidän toki teidät ajantasalla projekteistamme. 

tiistai 27. elokuuta 2013

Sairaan sairasta...

No niin, syksy ja työt lähtivät ihan kivasti käyntiin...tosin nyt jo rakas ruotoni sanoi yhteistyösopimuksensa irti ja jouduin yllätys yllätys sairaslomalle!
Hyvää ja kallista aikaa ei parane koskaan heittää hukkaan joten tässä makoillessani keksinkin yhdistää ottamiani valokuvia niistä mieleen nouseviin raamatun jakeisiin. Innostavaa puuhaa ja eiköhän tässäkin lajissa päde sanonta "harjoitus tekee mestarin"! Ainakin ajan hyötykäyttöä. Aina korostetaan hyötyliikuntaa ja jos siihen ei kykene niin käytetään sitten se aika edes hyödyksi.
Hektor sai, kun esikoulut ja koulut alkoivat Yamaha PW 80cc motocross pyörän serkultani Väinöltä. Tänään oli sitten ensimmäiset viralliset motocrosstreenit àla isukki. Aluksi opettelussa ihan niinkin simppeli asia kuin jarrun käyttö. Ensimmäinen koeajokerta, kun härveli pihalle saatiin päätyi isän ja pojan hurjalla tandemhypyllä pihan ojan yli suoraan koivuun, nyt vähän maltillisemmin siis, toivottavasti!

lauantai 10. elokuuta 2013

God Is good ❤

Pakko hehkuttaa heti tännekkin! Tänään oltiin tosiaan siellä Haraisilla. Ilta oli aivan ihana ja meidän Herramme jälleen niin ihmeellinen (niinkuin aina)❤. Puhujana sympaattinen Jukka Partala ja todistuspuheenvuorossa missiostakin tuttu Janne Pohja. Ylistys oli mahtavaa ja hoitavaa, kiitos etenkin Junnu Aaltoselle ja Herrallemme!

perjantai 9. elokuuta 2013

Tänään sain kultani vihdoinkin kotiin mereltä ❤ oli ystävänsä kanssa laineilla 10 liiian piiitkäää päiväää! Kävivät sellaisella kalastaja "putput" veneellä Haapsalussa Virossa, Hangossa ja mitä nyt matkanvarrella vastaan tulikin Viron ja Pyhämaan välillä. Muo ei kyllä tuohon purkkiin olisi saanut noin pitkäksi aikaa jos ollenkaan. Eipä ollut naisihmiselle sopivassa merikunnossa!

Huomenna mennään melkein koko perheen voimin (vanhin yleensä passaa tän sortin laatu riennot, valitettavasti mutta toistaiseksi) Haraisten Kodille Mietoisiin viihtymään. Ihana päästä taas tuohon rakkaudelliseen ilmapiiriin. Aivan ihastuttava maaseutu miljöö ja kaiken kruunaa rakastettava pariskunta joka tuota kaikkea pyörittää.

Sunnuntai meneekin sukujuhlien eli serkkupojan 14 vuotis synttäreiden merkeissä. Se tietää vain yhtä asiaa...KAKKUAAA!!! Me like ❤

torstai 8. elokuuta 2013

:)

Se olisi sitten lomat lomailtu ja huomenna aika jälleen palata töihin. Onneksi on kesä tehnyt tehtävänsä ja mieli ja keho saanut levätä, iho on saanut väriä, purkkeihin on kerätty ja kuivatettu jos jonkinlaista terveyttä edistävää yrttiä, niin tee kuin kylvynkin muodossa käytettäväksi ja etenkin on saanut viettää aikaa rakkaittensa kanssa. 
Mies hankki keväällä sellaisen Bella retkiveneen ja sillä on tullut tehty ihania päiväretkiä Turun saaristoon. Kyllä meri on elementtinä IHANA!


Leikimme myös caravaanaria (kaikkien kaveria) ja teimme asuntoautolla, vuokra sellaisella yhdentoista päivän reissun Tanskaan. Reissu oli enemmänkin kuin täydellinen! Saimme nauttia merestä, aalloista, tuulesta, kivistä ja hiekasta❤.


Maa vei täysin sydämmemme ja kaikista keskustelufoorumien pelotteluista  siitä kuinka kallis maa on ja muistakin negatiivis sävytteisistä kommenteista poiketen, meidän loma oli ihana! Hintatasoltaan suomen tasoa tai hiukan alle. Kaikki sujui kommelluksitta, asuntoautolla yövyimme idyllisissä ja ihanissa pysähdys ja lepopaikoissa. Ainoastaan kaksi yötä olimme leirintäalueella josta vuokrasimme myös pyörät ja näin pääsimme paremmin tutustumaan tuon kylän "cold Hawaii" Klitmøllerin rantoihin ja Pohjanmeren mahtaviin tyrskyihin.


Saatiin kokea yksi ihana, loistava...MAHTAVA myrskyiltakin. Aallot ja niiden pauhu oli korviahuumaava ❤ Pisti pienen ihmisen kunniottavalle mielelle Jumalamme voiman edessä!



Suosittelen kaikille lämpimästi lomakohteeksi Tanskaa, etenkin länsirannikkoa ja Legolandkin on ihan näkemisen ja kokemisen arvoinen paikka. Loisto perheloma kohde ja majakka addiktien unelma maa!